Every heart has a story to tell.

Every heart has a story to tell.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Katsomisen arvoisia TV-sarjoja !


Ajattelin tänään vinkkailla teille tylsistyneille lukijoille vähän TV-sarjoja katseltavaksi.
Niin kuin aina yritän lisätä listaan sarjoja laidasta laitaan jotta jokaiselle löytyisi jotain katseltavaa.
Ajattelin myös ruveta viikottain julkaisemaan tällaisia postauksia.
Liity siis lukijaksi!

Ensiksi aioin mainita tämän hetkisen lempisarjani 
Vampyyripäiväkirjat 
"The Vampire Diaries"
Vampyyripäiväkirjat (2009) Poster

Tätä sarjaa on vaan pakko rakastaa! 
Sarja kertoo Elena Gilbertista, joka rakastuu Stefan Salvatore -nimiseen vampyyriin.
 Ongelmia aiheuttaa Stefanin kostonjanoinen veli Damon, joka myös ihastuu Elenaan. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen Mystic Fallsin kaupunkiin, jolla on yliluonnollinen historia. Sarja perustuu L. J. Smithin kirjasarjaan. 
Sarjalla on spinoff The Originals.


Toiseksi haluan mainita sarjan nimeltä
Kosto
"Revenge"

15 vuotta sitten David Clarke sai vankeustuomion terroristien avustamisesta. Hänen tyttärensä Amanda oli tuolloin vasta lapsi, eikä hän päässyt enää näkemään isäänsä. Vanhempana Amanda saa tietää, ketkä olivat vastuussa hänen isänsä lavastamisessa syylliseksi. Amanda vaihtaa nimensä Emily Thorneksi ja alkaa suunnitella kostoa.


Kolmanneksi
The Walking Dead

RAKASTAN TÄTÄ SARJAA! 
Tämä eroo niin paljon kaikista muista nykyään esitettävistä sarjoista joissa juonet eivät eroa toisistaan paljon.
Tässä sarjassa on kaikkea mitä sarjalta odottaa! :)
PS. Sarja myös paranee tuotantokausi tuotantokaudelta joten odotahan vaan!

Sarja kertoo ihmisten selviytymisestä maailmassa, joka on täynnä eläviä kuolleita. Apulaisseriffi Rick Grimes herää koomasta ja lähtee etsimään vaimoaan ja lastaan. Löydettyään heidät pieni ryhmä tekee kaikkensa pysyäkseen elossa. Sarja perustuu Robert Kirkmanin, Tony Mooren ja Charlie Adlardin sarjakuvaromaaneihin.




sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

EASTER FUN!



 Nyt on/oli jo pääsiäinen? 
WHAT!?
Aika menee tosi nopeeta.
Itellä meni pääsiäinen ihan hyvissä merkeissä:)
Mites teidän pääsiäinen?


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

MY TOP 4 FAVORITE BOOKS !


Oon jo kauan suunnitellu tän postauksen tekemistä ja tässä tämä nyt tulee ! 

Elikkä siis 4 suosikkikirjaani. 
Näitä löytyisi varmasti enemmänkin, mutta aloitetaan nyt näillä neljällä ja ehkä teen myöhemmin jatko-osan. 


Kuin viimeistä päivää - Lauren Oliver


”Ehkä sinulla on vielä huomispäiväkin. Ehkä sinulla on vielä tuhat huomispäivää tai kolmetuhatta tai kymmenen, niin paljon aikaa että siinä voi kylpeä. Mutta joillakin meistä ei ole kuin tämä päivä. Ja totuus on, että ikinä ei voi tietää.

Kirja kertoo Samantha Kingstonista, jolla on kaikki mitä hän voisi ikinä haaveilla kauneutta, poikakaveri sekä paikka koulun parhaissa piireissä. Kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta perjantaista tulee Samin viimeinen. Kirjaimellisesti.
Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen. Oikukas kohtalo paljastaa Samathalle asioita, jotka lyövät kaikki ällikällä – myös hänet itsensä. Eikä onnellinen loppu olekaan enää itsestäänselvyys.

Kaunistelematon kertomus nuorten elämästä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.
- Risingshadow




Julma maa - Moira Young


Kirja kertoo tytöstä nimeltä Saba, joka asuu autiomaassa isänsä, kaksoisveljensä Lughin ja pikkusiskonsa Emmin kanssa.
Eräänä päivänä mustakaapuiset ratsastajat kaappaavat Lughin. Tästä alkaa Saban pitkä matka pelastamaan veljeään.
Saba ei ole koskaan käynnyt kotiseutuaan pidemmällä ja nyt hän saa huomata, että maailma on raakalaismainen ja vailla lakeja.


Rick Yancey - 5. Aalto


"Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut ja maapallosta tullut pimeä planeetta. Jos luulit tuntevasi vihollisesi, olit väärässä. He eivät ole täältä."
Ei sähköä, ei teknologiaa, ei valoa. Ihmiskunta kituu henkitoreissaan tuntemattoman vihollisen kourissa, vihollisen joka on kirjaimellisesti toiselta planeetalta ja armottomuudessaan ylivertainen.
Sen, mitä raivoava meri tai rutto ei tuhonnut, eliminoivat ihmishahmon ottaneet tappokoneet. Kuka rahansa voi olla soluttautuja ja sääntö yksinkertainen: älä luota keneenkään.
-Risingshadow

Salatun voiman kaupunki - Theo Lawrence

"Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?"
16-vuotias Aria Rose on rakastunut isänsä poliittisen kilpailijan poikaan. Vai onko hän sittenkään rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain. - Risingshadow




sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Upcoming movies 2014


Tänä vuonna on tulossa paljon elokuvia joita odotan innolla pääseväni katsomaan.
Nämä ovat siis elokuvia joista itselläni on suuret odotukset.


Listani elokuvista joita odotan näkeväni:


1. Divergent: Outolintu
 9 April 2014


Perustuu suosittuun kolmiosaiseen kirjasarjaan joista ensimmäisen osan olen lukenut ja rakastin! 
Odotan innolla pääseväni katsomaan tämän elokuvan.
Yleensä kun kirjasta tehdään elokuva en ole niin tyytyväinen näyttelijöihin joita valitaan, koska olen ajatellut henkilöt erilaisiksi. Tämän elokuvan näyttelijävalintoihin olen kuitenkin todella tyytyväinen! :)

"In a world divided by factions based on virtues, Tris learns she's Divergent and won't fit in. When she discovers a plot to destroy Divergents, Tris and the mysterious Four must find out what makes Divergents dangerous before it's too late."

Divergent trailer:


2. The Maze Runner
 19 September 2014


Ensinnäkin RAKASTAN Dylan O'Brienia joka siis näyttelee tässä elokuvassa pääosaa. Muutenkin tämä elokuva vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. En malta odottaa!! :D

"A group of boys, with no memories of their past lives, must escape a massive maze infested with deadly creatures."

The Maze Runner Trailer:


3. Tähtiin kirjoitettu virhe
11 July 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe (2014) Poster

Kaunis ja erilainen rakkaustarina.
Lue myös kirja!
Perfection!

"Hazel and Gus are two teenagers who share an acerbic wit, a disdain for the conventional, and a love that sweeps them on a journey. Their relationship is all the more miraculous given that Hazel's other constant companion is an oxygen tank, Gus jokes about his prosthetic leg, and they met and fell in love at a cancer support group."

The Fault In Our Stars Trailer:




Mitä tulossa olevia elokuvia sinä odotat näkeväsi?





perjantai 4. huhtikuuta 2014

15 things about me.


Onko teillä blogin lukijaksi ryhtyessänne pakko ottaa vähän selvää bloggaajasta? Itse ainakin tämän väitteen tunnustan.

Vähän tietoja musta tälläisten andthatswhoiam-kuvien saattelemana.





1. Huono tapa. Tiedän. Yritän päästä tästä eroon ja olla semmonen "liveinthemoment"- tyyppinen ihminen joita niin kovasti kadehdin:D

Untitled

2. Onko teilläkin ongelmia tämän kanssa? Mä en siis vaan voi laskea hyvää kirjaa helposti käsistäni. Varsinkaan jos kirja on jännittävässä kohdassa!
Tämän takia tuleekin monesti valvottua liian myöhään.


andthatswhoiam - Recherche Google

3. I like being alone, I hate being lonely!
Joskus täytyy ottaa vähän omaa aikaa.
Oon ihminen joka pystyy viettää kauan aikaa itsekseen.

Please

4. Ihmettelisin jos joku ei haluais:)

and thats who i am | t h i s i s m e

5. Jep... Mutta se ole ainakaan omasta mielestäni huono juttu.
...................

andthatswhoiam | via Tumblr

6. Typerää? Ehkä, mutta musta tuntuu, että sellaista on pakko olla. 
BTW I love Disney movies;)

#Paradise | via Facebook

7. Jotenkin illalla/ yöllä syntyy parhaat (ehkä joidenkin mielestä typerimmät ideat)

Girl fact | via Tumblr

8. Varsinkaan tiettyjen ystävien kanssa. Ja nauran monesti huonoissa tilanteissa... LOL

^^

9. Always. Oon outo tällä tavalla. Kaikki tällaset taikauskoset jutut on vaan jotenki tehtävä:D

got a unicorn?

10. Kaipaako selitystä? EI.

Untitled

11. Tuntuuko teistä koskaan, että ennen oli kaikki paremmin. Ei huolia, stressiä yms. Voi niitä aikoja... :D

about, and thats who i am, andthatswhoiam, art - inspiring picture on Favim.com

12. Tämän takia numero11 pitääkin hyvin paikkansa. Vihaan miettiä "mikä musta tulee isona", "mihin menen opiskelemaan" ja muita ton tyyppisiä kysymyksia!

Tumblr

13. Lisää huonoja tapoja.

Tumblr

14. En nyt vettä sinänsä vaan jos uin meressä joka on niin syvää, että en näe pohjaa. Koskaan ei voi tietää mitä siellä on. YH!

andthatswhoiam | Tumblr

15. Odottakaa siis näkevänne elokuva-arvosteluja ja suositteluja tässä blogissa! 

Haastan kaikki tämän lukijat tekemään omaan blogiinsa "15 things about me"- postauksen. 
Rakastan lukea tämmösiä joten voit laittaa linkin postaukseen kommentteihin niin luen sen kyllä mielelläni:)
Ryhdy myös lukijaks, kiitos!